22. huhtikuuta 2012

Venlan ensimmäinen nolla

Venla sai 21.4.2012 Vantaalla ensimmäisen luvansa ! Hieno Venla!
Ensimmäisellä radalla nolla oli äärimmäisen lähellä, selvisimme toisiksi viimeiselle esteelle asti nollalla, mutta viimeisestä hypystä juostiinkin sitten ohitse. Noh, koe on oppimistilanne, ja tuo viimeisen esteen ohitus ehkä sai vihdoin viimein aivot tajuamaan sen keskittymisen ja tarkkaavaisuuden tärkeyden. Vasta kun viimeinen este on suoritettu, on rata suoritettu ja sinne asti pitää taistella.

Toisella radalla tämä ohitus sitten hieman näkyi ja oma ohjaus varovaista varovaisempaa, mutta nollalla läpi ja aikakin alittui roimasti :) Tuloksella sijoituimme toisiksi!!



20. huhtikuuta 2012

Ohjausopas: Persjättö

Kun pitkästä aikaa sain koulutettavakseni jatko-ryhmiä, päätin, että perusohjausten läpikäyminen on hyvä alku. Niitäkun ei voi ikinä harjoitella liikaa :) Ensimmäisellä kerralla teemana on persjättö.


Mitä?

Persjätössä ohjaaja vaihtaa puolta koiran edessä siten, että rintamasuunta ei käänny koiraa kohden kertaakaan. Ohjaaja vaihtaa puolta koiran ollessa siis koko ajan selän takana, josta tulee nimitys persjättö.


Miksi?


  • Puolen vaihtaminen
  • Vauhti pysyy
  • Oikein ajotettuna koiralle erittäin selkeä
  • Usein seuraavien ohjauksien toteuttaminen on helppoa, sillä ohjaaja on koiran edellä 
  • Ohjaajan ei tarvitse pyöriä, vaan pääsee juoksemaan koko ajan eteenpäin

Milloin?


  • Puolen vaihtaminen
  • Mahdollisuus olla koiran edellä
  • Loiva käännös tai ei juurikaan käännöstä

Miten?

Vaikka persjätössä koira jääkin selän taakse, on äärettömän tärkeää, että koiraa ei hukata. Ohjaajan pitää kääntää persjätössä yläkroppaansa niin paljon, että kykenisi näkemään omat kantapäänsä juostessaan. Radalla tämä tarkoittaa sitä, että yläkroppaa käännetään niin paljon, että koira nädään.
Persjätön on oltava valmis ennen kuin koira on ponnistamassa. Persjättö pitää siis aloittaa kun koira on vasta lähestymässä estettä. Hyvä sääntö on, että ohjaajan on nähtävä koko koiran hyppy kääntyneenä jo oikein päin. 

Harjoittelu?

Persjättöä, kuten muitakin ohjauksia, voi opettaa ilman esteitä helposti.

  1. Jätä koira odottamaan ja kävele itse poispäin
  2.  Pysähdy selkä koiraan päin jonkin matkan päähän. Jalat osoittavat menosuuntaan.
  3.  Käännä yläkroppaa siten oikealle, että näet koiran selkeästi
  4. Ojenna oikea kätesi kohti koiraa ohjaavaksi kädeksi
  5. Kutsu koira ja palkkaa oikealla kädellä (Muista, lelupalkka on palkkauksessa aina paras)

Koiran on tultava tällöin luoksesi ( tai ohi sinusta jos palkkaat pallolla) oikealta puolelta.
Toista harjoitusta molemmin puolin. Voit lisätä harjoitukseen myös liikettä siten, että et kutsu koiraa ollessasi itse pysähdyksissä, vaan juostessasi.