25. toukokuuta 2012

Ohjausopas: Valssi

Tällä kertaa vuorossa olisi valssi, joka on monille se tuttu ja turvallinen. Valssissa kuitenkin on monen monta asiaa, joihin täytyy kiinnittää huomiota. Se ei siis olekkan niin helppoa, kuin miltä aluksi näyttäisi.

Mitä?

Valssissa ohjaaja vaihtaa puolta koiran edessä siten, että rintamasuunta kääntyy koiraa kohti. Tällöin ohjaaja pystyy näkemään koiransa koko ajan.

Miksi?

  • Puolen vaihtaminen
  • Koiralle erittäin selkeä
  • Nähdään koira koko ajan
  • Mahdollisuus kääntää koiraa tiukastikkin

Milloin?

  • Puolen vaihtaminen
  • Mahdollisuus irrottaa koiraa tai olla sen edellä.
  • Tiukka käännös
    • Ohjaajan linja ei ole suora (vertaa persjättöön)

Miten?

Oikeaoppinen valssi suoritetaan vain kolmella askeleella (tässä kohtaa voi sitten ihmetellä, mistä nimitys mahtaa tulla). Jotta koko käännös pystyttäisiin tekemään, on tärkeää kiinnittää huomiota polvien joustamiseen: muuten on äkkiä nenällään.
Ensimmäinen askel on valssissa painava ja matala, ja se suunnataan kohti koiran ponnistuspaikkaa. Toinen askel on jo korkeampi, ja jo siinä lähdetän kohti seuraavaa estettä. Valssi kohdistuu aina esteeltä esteelle. Tällöin ylläpidetään ohjaajan kannalta mahdollisimman optimaalista linjaa, ja koira tietää koko ajan, minne ollaan matkalla.
Valssi on ajoissa, jos se on valmis jo ennenkuin koira ponnistaa. Tällöin koira tietää, mihin suuntaan ollaan jatkamassa, ja osaa valmistella hyppynsä sen mukaisesti.

Harjoittelu

Valssia kannattaa harjoitella mahdollisimman paljon ilman koiraa, ja vaikka ilman esteitä. Laske valssiharjoituksissasi aina kolme askelta, ja ohjaa mielikuvituskoiraa. Vaikka naapurit saattavat hieman ihmetellä pihalla pyörähtelevää agilityharrastajaa, niin enemmän on aina enemmän ja harjoitushan tekee mestarin!

Tässä vielä kuva 360asteen valssista joka tehdään suoralla linjalla :) Tsemppiä pyörimisiin!

18. toukokuuta 2012

Ohjausopas: Takaakierto

Hieman aikataulusta myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Takaakierto siis käsittelyssä.

Mitä?

Takaakierrossa koira (yllättävää kyllä) kiertää esteen. Takaakiertoja on kahden laisia, niitä joissa ohjaaja on sillä puolella estettä, johon koira laskeutuu, ja niitä, joissa ohjaaja on sillä puolella estettä, josta koira ponnistaa.
Takaakierto ohjauksia on monia erilaisia, ja AgilityNerd on tehnyt niistä pienen listan. Sivustolla on myös videoita.


Miten?

Takaakiertoon lähetyksessä ohjaavan käden puoleinen jalka astuu askeleen eteen, ja joustaa, jolloin liikkeestä tulee sulava ja selkeä. Eli jos este kierretään oikealta puolelta, oikea käsi ja jalka ovat edessä. Hyvä paikka takaakierto-ohjaukselle on siivekkeen sisimmäisessä reunassa. Tähän kohtaan jalka siis astuu. Jos jalka astuu siivekkeen ulkoreunaan, ei koira näe estettä ja sen suorittaminen vaikeutuu. Jos ohjaus taas on liian keskellä, tulkitsee koira sen herkästi siten, että hyppää riman suoraan ilman takaakiertoa.
Rintamasuuntaa on myös hyvä pohtia takaakiertoa tehdessä. Jos on tarkoitus tehdä takaakiertovalssi, on yksinkertaisinta, että rintamasuunta on esteen suuntaisesti (eli siis olkapää estettä kohti), ja jalka astuu siivekkeen suuntaisesti. Tästä asennosta pääsee ohjaamaan valssin helposti, sillä kun jalka joustaa takaakiertoon, saa ylöspäin ponnistaessaan liikkeeseen paljon voimaa ja nopeutta.

Harjoittelu?

Takaakiertoja on äärimmäisen helppo harjoitella. Melkeinpä mikä tahansa; puu, keittiöntuoli tai tolppa kelpaa esteeksi takaakiertoharjoitteluun. Koiraa lähetetään kiertämään este, ensin läheltä, sitten askeleen kauempaa, askeleen kauempaa ja askeleen kauempaa. Hyvä harjoitusta on myös, jos jostain löytää esim kaksi lähekkäin olevaa puuta, ja lähettää koiraa vuoronperään kiertämään näitä, esimerkiksi kahdeksikon mallissa. Mitä kauempaa koiraa pystyy lähettämään, sitä parempi! Tällainen harjoitus vahvistaa myös muuta koiran irtoamista, ja tällöin myös nopeutta.

2. toukokuuta 2012

Ohjausopas: Takaaleikkaus

Elikkä toisella treenikerralla siirrytäänkin persjätöistä takaaleikkauksiin!

Mitä?

Takaaleikkauksessa koira lähetetään esteelle, ja ohjaaja vaihtaa puolta koiran takana. Jotta takaaleikkauksia pystyy tekemään radalla, ja jotta niitä olisi järkevä tehdä, on koiran syytä osata irrota.
Tässä vielä suuntaa-antava video ohjauksesta



Miksi?

  • Puolen vaihtaminen
  • Takaaleikkaus voi kääntää hyvin vahvasti
  • Pystyy tekemään, vaikka koira olisikin edellä ( suomennos: jos omat jalat eivät olleet tarpeeksi nopeat)

Milloin?

  • Puolen vaihdos
  • Esteeltä pitää kääntyä
  • Koira on edellä

Miten?

Tärkeintä takaaleikkauksessa on sulavuus. Ohjaajan täytyy vaihtaa puolta samaan aikaan, kun koira lähetetään hypylle, sillä muutoin koira ei voi tietää käännöksestä, vaan kääntyy "väärään suuntaan" (tämä myös eräs syy, miksi takaaleikkaus suoralle putkelle on melko vaikeaa). Ohjaajan olisi hyvä päästä juoksemaan suhteellisen suoraa linjaa koko ajan, joka onkin yksi niistä syistä, miksi koiran on oltava edellä ennen takaaleikkausta. Jos koiran joutuu saattamaan esteelle, kääntyvät koirat yleensä "väärään suuntaan" hypyltä, sillä ohjaaja on ollut vielä kyseisellä puolella hypyn aikana. Lisäksi, jos ohjaaja joutuu saattamaan koiran hypylle, muuttuu juoksulinja huonoksi, sillä ohjaaja joutuu "kiertämään" hypyn.

Harjoittelu?

Koska takaaleikkaus vaatii aina koiralta irtoamista, ovat irtoamisharjoitukset paras tapa harjoitella persjättöä. Irtoamisharjoituksista yksinkertaisin on kolmen hypyn suora siten, että ohjaaja minimalisoi liikkeensä. Jos kolme hyppyä tuntuu liialta, voi harjoituksen aloittaa ensimmäisen hypyn takaa. Kun koira suorittaa itsenäisesti yhden esteen ja alkaa ymmärtämään homman ideaa, voidaan siirtyä kahden hypyn taakse ja siitä edelleen kolmen hypyn taakse.
Kun irtoaminen kolmella hypyllä alkaa sujumaan, voidaan takaaleikkaus yhdistää harjoitukseen. Koira lähetetään hypyille, ja itse juostaan mukana. Toisen ja kolmannen hypyn välissä ohjaaja kuitenkin vaihtaa puolta. Myös tässä harjoituksessa kannattaa olla alkuun palkka valmiina  kolmannen hypyn takana, jos koira ei ole kovin konenut takaaleikkauksissa.